Nyt olen ollut Japanissa jo vähän reilun kuukauden. Opiskelu on lähtenyt käyntiin ja olen saanut osan paperiasioista hoidettua. Opiskelen nyt tällä ensimmäisellä puoliskolla lähinnä japaninkieltä. Taso kurssien välillä vaihtelee aika paljon. Peruskurssilla lähinnä leikitään, kun taas bisneskurssilla pitäisi jo kanjeja (kiinalaisia merkkejä) osata lukea. Japanin kurssilla onnistuin sitten häviämään yhden pelin, ja kuinka ollakaan palkintona oli ensimmäinen lauluvuoron karaokessa. Saa nähdä mitä siitäkin nyt sitten taas tulee. Japanin lisäksi minulla on pari muuta yleistä kurssia, kuten Crosscultural Understanding ja Art & Society. Crosscultural Understanding kurssilla tutustutaan Japanin ja muiden maiden tapoihin vaihtareiden kesken. Opetus tapahtuu sopivasti sekoittaen englantia ja japania. Art & Society puolestaan on aika erikoinen kurssi. Opettajana on räikeisiin vaatteisiin pukeutuva keski-ikäinen takatukalla ja köhimisellä varustettu mieshenkilö. Opetus on tähän asti lähinnä ollut hämmentävää muminaa, Shakespearin lukua japaniksi ja kameroiden esittelyä. Paikalliset vaikuttavat olevan lähes yhtä pihalla kuin vaihtaritkin ;). Jälkimmäisellä puoliskolle olisi sitten tarkoitus ottaa ihan tietotekniikankin kursseja.
Viimeviikolla kävin hakemassa alien registration kortin ja loppuviikolla sain sitten avattua pankkitilin ja kännykkäliittymän. Näiden hankkimisesta ei varmaan olisi tullut mitään ilman tutorin apua. Kännykkäliittymän avaaminen oli tehty aika monimutkaiseksi, mutta sitä ennen piti löytää vielä sopiva liittymä. Aika moni tarjosi kahden vuoden paketteja ja ongelmana oli sitten löytää tai selvittää hintaa yhden vuoden liittymälle. Sopiva liittymä löytyi lopulta, mutta tiettyjä puhelimia ei ollutkaan varastossa, joten saimme vielä sen takia kiertää parissa kaupassa. Sopimus kirjoitettiin käsin ja siihen tarvittiin passi, alien registration kortti, opiskelijakortti, hanko (leimasin) ja pankkitilinumero. Puhelimen sain käteen toimivana lähemmäksi kello kahdeksaa illalla. Nyt pitää vielä käydä pankissa viikon kuluttua hakemassa pankkikortti ja sitten kuukauden tai parin päästä City Officessa viimeistelemässä pari paperia.
Mitään kummempia tapahtumia ei vielä ole ollut. Reilu viikko sitten oli asuntolassa tervetuloa juhlat. Juhlat järjestettiin kolmena päivänä siten, että juhlissa käytiin kerroksittain. Perjantaina 18.04 minun lisäkseni paikalla oli kolme korealaista vaihtaria. Ilta menikin sitten yakinikua (lihaa) ja kimuchia (korealaista voimakkaasti maustettua kiinankaalia) grillatessa, sekä olutta juodessa. Tällä viikolla oli IC-toimiston järjestämä Iternational C-Hour tilaisuus, jossa paikalla oli suurin osa vaihtareista, sekä kansanvälisyydestä kiinnostuneita japanilaisia. Tilaisuus koostui toisiimme tutustumisesta erilaisten kivi-paperi-sakset -pelien muodossa. Ensikuussa ohjelmassa tulee olemaan mm. grillaamista ulkosalla, kun kirsikat alkavat kukkimaan, sekä patikointireissu Kitamin luontoon. Viikon päästä on tiedossa myös pieni loma, kun täällä vietetään Golden Week:iä. Täytyy kehitellä jotain ohjelmaa lomaksi.
Korealaiset vaikuttavat olevan lievästi jalkapallohullua kansaa. Asuntolan tervetuloa juhlassa he kokosivatkin sitten kasaan kaksi joukkuellista pelaajia ja sunnuntaina pelattiin sitten vaihtarit vastaan japanilaiset. Olin mukana ainoana Suomen ja Euroopan vahvistuksena. Aika rankkaa oli pitkästä aikaa ”juoksennella” edes takaisin kenttää, mutta ihan hauskaahan se oli. Pääsin jopa pakkina ottamaan kopin ;P… Aloin tällä viikolla myös käymään oululaisen vaihtarin kanssa salilla. Käytiin kolmena päivänä treenaamassa ja tarkoitus olisi jatkaa samaa rataa. Samaiset korealaiset jalkapalloilijat ovat myös kyselleet mukaan uimaan. Täytyy käydä hankkimassa uikkarit ja uimamyssy. Ovat täällä ilmeisesti aika tarkkoja niiden suhteen.
Niin ja sain muuten nettiyhteyden vihdoin huoneeseeni. Kiskoin 20 metrin verkkojohdon vastapäisen naapurin huoneeseen. Yhteys on välillä vähän takkuillut, mutta ainakin nyt semmoinen on. Viime blogauksessa puhuin jääkaapin hankkimisesta, mutta me suomalaiset saimmekin IC:ltä lahjoituksena jääkaapin niin säästimme sitten siinäkin.
Jep. Tämmöistä tällä erää. Kirjoittelen taas kohta uudelleen. Lisäsin blogin sivupalkkiin myös linkin valokuviin Kitamista.

2 kommenttia:
Alkusi Kitamissa vaikuttaa olevan vähän liiankin tutun oloinen.
Hyvä että oot menny mukaan kaikenlaiseen toimintaan mitä on tarjolla. Siten tutustuu parhaiten porukkaan ja saa koettua eniten.
Ketäs nää korealaiset on? uusia?
Lisää kuvia plz, kunhan kerkeet. Maisemia ja ihmisiä.
Onnee sille taide-kurssille! itse kävin saman opettajan "History of Fine Arts"-kurssin. Aivan loistava. Ekat tunnit meni vaan repeillessä sille köhimiselle.
Moro!
Korealaiset ovat uusia. Ovat vuoden kanssa täällä. Tapasin yhden pidempäänkin olleen korealaisen. Asuu kanssa asuntolassa. Nimi oli jotain Kim. Meille tuli juttelemaan kanssa yksi kiinalainen, joka kuulemma oli teidän kanssa tekemisissä.
Kuvia koitan ottaa lisää nyt Golden Weekin aikana. Pitäis vaan kuljettaa kameraa mukana enemmän.
Se taideopettaja on kyllä melkoinen tapaus. Vaikuttaa kuitenkin onneksi aika rennon oloiselta. Ehkä sen puheestakin saa jossain vaiheessa selvää.
Lähetä kommentti