Nyt on muutaman viikon kirjoitelmat taas rästissä. Aika on mennyt aika nopeasti. Golden Week on takana ja sen jälkeen on ollut pari muuta tapahtumaa. Golden Week oli vähän reilu viikon loma, joka koostui joukosta kansallisia pyhäpäiviä. Asuntola tyhjeni hyvin loman ajaksi. Moni japanilainen lähti käymään kotonaan. Me suomalaiset sen sijaan lähdimme kartoittamaan Kitamia pyörillä. Sain aluksi paikkailla pyörän renkaan ja Jani kävi ostamassa itselleen uuden polkupyörän. Sitten kävimmekin polkemassa jokaisena päivänä. Lisäilin jo aikaisemmin galleriaan jokusen kuvan lomalta. Kävimme mm. Kitamin hautuumaalla katselemassa kirsikkapuita ja näkymää kaupunkiin.
Golden Weekille osui hyvät säät. Lämpöä riitti ja taivas oli pääosin selkeä. Lomaviikon jälkeen oli sen sijaan aika viileää ja sateista. Täällä jopa satoi räntää yhtenä päivänä. Nyt kelit ovat kuitenkin lämpenemään päin. Kitamin pitäisi kuulemma olla Japanin aurinkoisin kaupunki, joten varmaan jatkossakin ihan hyviä kelejä tiedossa. Jäänee nähtäväksi pitääkö väite paikkansa.
Golden Weekin jälkeen alkoikin sitten ropisemaan tapahtumia. Yhden japaninkurssin opettaja järjesti viimeviikon lopulle grillausta, eli yakinikua, läheiseen puistoon ystäviensä kanssa. Opettaja on päälle 70-vuotias ja opettaa meille japania vapaaehtoisesti. Kurssilla meitä on kolme suomalaista, kolme korealaista ja yksi kiinalainen, eli meitä oli grillaamassa ihan mukavan kokoinen porukka. Lisäsin kuvagalleriaan pari kuvaa myös tästä. Loman jälkeen koulun amerikkalainen englanninopettaja halusi lähteä näyttämään meille paria luonnonpuistoa. Näillä näkymin lähdemme katselemaan kukkasia ensi keskiviikkona. Tarkoituksena on mennä sitten illalla vielä yhdessä syömään ja elokuviin. Toissapäivänä oli myös grillausta. Tällä kertaa vuorossa oli yakinikua uusille vaihtareille. Juhlan avauspuheessa selvisi, että tänä vuonna meni rikki koulun ennätys vaihto-opiskelijoiden määrässä. Tällä hetkellä lyhyt- ja pidempiaikaisia vaihtareita on 83 henkeä. Uusia opiskelijoita oli tänä vuonna 30. Grillasimme Tsingis Khania, eli lampaanlihaa ja kasviksia. Juhlien jälkeen jatkoimme vielä korealaisten kanssa illan viettoa asuntolalla oluen ja naposteltavan parissa.
Nyt on tullut myös muutamaan otteeseen käytyä yhden tutorin kanssa testaamassa Kitamin ravintoloita. Kävimme mm. Western-nimisessä tabe- ja nomihoudai ravintolassa, sekä Krishna:ssa syömässä indokareeta, eli intialaista curryä. Westernissä tabehoudain hinta oli 1500 yeniä eikä aikarajaa ollut. Vähän reilulla 9 eurolla sai siis syödä niin, että napa vinkui. Tarjolla oli mm. salaattia, sushia, lihaa, vihanneksia, hedelmiä ja jäätelöä. Osa ruoasta oli valmista ja osan sai itse grillata pöydissä. Krishnassa lounaan hinta oli puolestaan 777 yeniä, joka on alle 5 euroa. Se on varmaankin tähän mennessä ollut paras paikka. Curry ei ollut liian tulista ja tarjoolla oli myös hyvää intialaista leipää. Täällä kun ei oikein muuten leipää tule syötyä.
Eilen ohjelmassa oli Kippis-seuran järjestämä juhla suomalaisille vaihtareille. Kippis-seura koostuu japanilaisista, jotka ovat käyneet tai asuneet Suomessa. Valtaosa seurasta oli kesi-ikäisiä bisnesmiehiä ja koulun professoireita. Saimme tuoda juhliin myös meidän tutorimme. Meitä tultiin eilen hakemaan minibussilla asuntolan edestä. Juhlat alkoivat olut tehtaassa, jossa puheiden jälkeen saimme syötävää ja erilaisia oluita. Saimme syödä mm. villi ankkaa, ja bonito nimistä kalaa hillon kanssa. Ei ole vielä selvinnyt mikä se bonito on suomeksi. Ravintolasta kävimme vielä kahdessa paikassa jatkoilla, kunnes sitten puolenyön aikoihin kiitimme ja hyvästelimme Kippis-seuran. Tänään heräilin sitten sängystä vaatteet päällä ja jalat tyynyllä ;). Väsymys iski aika hyvin, kun päästiin takaisin asuntolalle. Japanilaiset tarjoilijattaret pitivät kyllä salakavalasti huolen siitä ettei lasi päässyt missään vaiheessa tyhjenemään. Tänään tuli syötyä ensimmäisen kerran pizzaa japanissa. Jopa oikein pizzahutista. Täällä iso pizza (Suomessa normaali kokoinen) maksoi 3000 yeniä. Aika huima hinta pizzasta, mutta oli se kyllä sen arvoinen.

4 kommenttia:
oliko ees kengät pois jalasta xD
Boniitti suomeksi, checkasin
Heh joo oli kengät pois. Olin ehtinyt vaihtaa verkkaritkin jalkaan. En mää ihan tööt kuitenkaan ollut ;).
Vai että boniitti. Se syötiin kanssa raakana. Siinä oli joku makea hillo päällä ja sipulia alla. Oli ihan hyvän makuinen.
Sanoisin että se on makrilli, siis jos kala on "Katsuo" niinkuin katsuo-bushi
Lähetä kommentti