Perillä Japanissa ja vihdoin jotain blogaamisen arvoista. Suomessa ollessa blogin aloittamisen kynnys oli korkealla, mutta eiköhän tämä kirjoittaminen tästä ala sujumaan nyt kun saan vihdoin aloitettua.
Nyt istunkin sängyn laidalla läppäri sylissä ja koitan saada sujuvaa tekstiä aikaan. Olo on aika rento ryokanin (japanilaisen majatalon) kylpylän jälkeen.
Vaihto-ohjelman hakuprosessi jää tässä blogissa kuvailematta. Sen sijaan aloitan siitä mistä mielestäni tämä vuosi oikeastaan alkoi.
Lähtö Japaniin alkoi tuntumaan todelliselta vasta viimeisen viikon aikana. Varsinainen jännitys iski kahtena viimeisenä päivänä, jolloin se oikeastaan paheni tunti tunnilta, kunnes lauantaina 22.03 saavuin Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Kentällä tapasin kolmen aikoihin toisen Kitamiin vaihtoon lähtijän, jonka jälkeen hyvästelimme saattajamme ja siirryimme porttialueelle odottamaan koneeseen pääsyä. Kone oli ajoissa ja se lähti suunnilleen aikataulun mukaisesti (klo 17:20). Samalla lennolla kanssamme oli myös kolmas TTY-läinen, joka puolestaan oli lähdössä Sendaihin Tohokun yliopistoon. Me Kitamiin lähtijät saimme paikat siipien kohdalta ja meidän onneksemme jalkatila oli suurempi kuin normaaleissa penkkiriveissä. Itseäni ei moottorien hurina juurikaan häirinnyt ja matka sujui muutenkin leppoisasti pientä univajetta lukuunottamatta. Yritin nimittäin varautua lentoon laittamalla kellon herättämään aikaisin lauantai aamuna. Ajatuksena oli että olisin varmasti kyllin väsynyt pystyäkseni nukkumaan koneessa. Lähinnä silmien ummistamiseksihan se kuitenkin meni. Olin kyllä riittävän väsynyt, ja normaalissa olosuhteissa uni olisi varmasti tullutkin, mutta koneessa se osoittautuikin hankalammaksi tällä kertaa.
Lento oli perillä Naritan kentällä paikallista aikaa klo 10. Tuntui todella mukavalta päästä jaloittelemaan yhdeksän tunnin lennon jälkeen. Passitarkastus ja tulli sujuivat nopeasti eikä mitään ongelmia tullut, vaikka koneessa ehdimmekin hetken ihmetellä maihinnousukortteja täytellessämme. Tullista päästyämme hyvästelimme Sendaihin lähtijän ja aloitimme edessä olevan suunnistusurakan. Lipunmyynti Narita Express-junaan löytyi ja saimme paikat seuraavaan lähtevään junaan, joka lähti 11:18. Seuraava tehtävä olikin sitten yrittää muistella miten Tokion rautatiekarttaa luettiin. Melkein tasan kolmisen vuotta sitten suunnistuksen hoiti serkkuni kokemuksella ja kielitaidolla. Tokion asemalla tuli pyörittyä hyvän tovin. Oikea laituri löytyi romanjeilla kirjoitettuja kylttejä seuraamalla, mutta lipun saaminen määränpäähän alkoi mietityttämään. Löysimme lopulta infopisteen, jossa opas neuvoi vaihtamaan lipun määränpää asemalla ’fare adjustment’-koneella matkaa vastaavaksi.
Ensimmäisen etapin Tokion asemalta kuljimme JR Kehin-tohoku Linella Kamatan asemalla, jossa lippujen vaihtaminen sujui helposti, koska käyttöliittämän kielen sai vaihdettua englanniksi. Kamatalla tuli myös opeteltua käyttämään lipunostoautomaattia, jota sitäkin oli oikeastaan aika selkeä käyttää. Kamatalta jatkoimme matkaamme Tokyu Ikegami Linella kohti Chidori-cho:ta, jossa ryokan Kangetsu sijaitsee. Tiedossa oli, että ryokan olisi vain parin korttelin päässä asemalta, mutta ei ollut tietoa missä suunnassa. Kadut olivat aika pieniä ja niitä kulki ristiin rastiin. Lähistöllä hääräili pari vahtia parkkipaikalla, jotka kysyivätkin minulta huvittuneina etsimmekö Kangetsua, kun olin aikeissa mennä pyytämään neuvoa. Ohjeet olivat selkeät ja ryokaniin saavuimme kahden aikoihin. Matkaan lentokentältä meni melkein kolme tuntia, mutta nyt kerran kohellettua kulkeminen onkin helppoa.
Ensimmäinen päivä alkoi olemaan pulkassa tässä vaiheessa. Teimme suunnitelmat maanantaille (tälle päivälle) ja kävimme ryokanin kylpylässä rentouttamassa väsyneitä jalkoja. Uni tuli yhdeksän aikoihin. Heräilin muutaman kerran naapurihuoneen ovelta kuuluneeseen puheeseen, mutta muuten sain yllättävän tasaisen yöunen.
Aamulla heräsin yhdeksältä ja kymmeltä olimme jo matkalla Akihabaraan. Säätiedote lupaili päiväksi kevyttä sadetta, ja aamulla ripottelikin vähän vettä. Puolen päivän aikoihin sade hieman yltyi, mutta aika kuivin nauhoin selvisin.
Junilla kulkeminen oli tänään jo lähes rutiinin omaista. Palasimme samaa reitti jota olimme tulleetkin ja jatkoimme Uenoon ostamaan lippuja Sapporon junaan. Yöjunassa ei ollut enää makuupaikkoja, mutta saimme samaan hintaan paikat shinkanseniin, joka on huomattavasti nopeampaa perillä. Lähtö on ensi sunnuntaina 30. aamulla klo 6:56. Matkalla on pari vaihtoa Hachinohessa ja Hakodatessa, ja perillä Sapporossa olen 16:58. Lisää siitä, kun se päivä on koettu.
Aamiaista ei tullut aamulla ryokanissa syötyä, kun meni herääminen ”pitkäksi”, joten kävimme hörppimässä udonit yhdessä aseman ravintoloista juuri lounasruuhkan aikaan. Tahti olikin sen mukaista. Nuudeleita tuli hörpittyä kilpaa niin koulutyttöjen kuin salariimanejen kanssa.
Uenosta jatkoimme Akihabaraan, jossa kiersimme läpi elektroniikka tavarataloja. Eniten aikaa meni Yodobashi Akiba:ssa, josta kävimme läpi kuusi ensimmäistä kerrosta. Muutama jäi vielä toiselle kerralle. Matkaan jäi mm. herätyskello ja musiikki CD. Bluetooth hiiri pitää vielä käydä läppäriin hakemassa jossain välissä.
Ryokaniin palasimme neljäksi mukanamme eväitä illaksi läheisestä 7elevenistä. Myös tänään tuli käytyä ryokanin ulkoilmakylpylässä. Sen jälkeen ajattelinkin käynnistää blogin olutta samalla juoden, mutta se ehtikin jo loppua hyvän aikaa sitten. Nyt kello on 12:48 paikallista aikaa ja väsymys alkaa vähitellen tuntumaan. Huomenna on varmaankin vuorossa Shinjuku. Kirsikankukkia pitää kanssa käydä katsomassa jonain päivänä. Nyt tässä välissä öitä.
Toisen Kitamiin lähtijän tunnelmia voikin lueskella sivulta: http://www.jaapasinjapan.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti