perjantai 28. maaliskuuta 2008

Keisarin palatsin vallihauta, Tokyo Tower ja Roppongi

Tänään (28.03) tuli käveltyä useampi kilometri. Aamulla lähdettiin vakioreittiä Tokion asemalle, josta sitten pilvenpiirtäjien välistä tähystelemään kohti hieman Eiffelin tornia muistuttavaa Tokyo Toweria, joka toimii TV-antennina. Tornia ei vielä näkynyt muutaman korttelin jälkeen, mutta sen sijaan lännessä  päin alkoi näkymään puistoaluetta, joka lähemmäksi päästyämme osoittautui Imperial Palace:ksi. Tähystelimme palatsia vallihaudan takaa ja lähdimme kiertämään aluetta etelää kohden. Palatsin parkkipaikalta näimmekin Tokyo Towerin horisontissa ja lähdimme seuraavaksi suuntaamaan sinne.

Matkan varrella kävelimme pienehkön puiston, Hibiya Park, läpi. Ihmisiä oli kerääntynyt puistoon syömään lounasta ja ihailemaan puiston muutamia kirsikkapuita. Puiston jälkeen onnistuimme valitsemaan reitin, joka tuntui vain kiertävän Tokyo Toweria.  Kiertäessämme ohitimme mm. baseballkentän, jossa paikallisen koulun joukkue harjoitteli lyöntejä ja koppeja. Aikamme sivukujia koluttuamme pääsimme kuitenkin lopulta tornille.

Ihmispaljouden takia emme yrittäneetkään päästä sisälle torniin, vaan kuvasimme tornia läheltä ja jäimme hetkeksi katselemaan esitystä, jossa apina ja ohjaaja temppuilivat yleisölle.

Tornilta lähdimme etsimään reittiä rautatieasemalle. Näimme kyltin, jonka mukaan Meguro ja Shinjuku olisivat olleet vain 1,5 km päässä tornilta. Molemmat ovat Yamanote Linen varrella, joten ajattelimme jatkaa matkaamme kävellen vielä sinne saakka. Seuraavan kyltin mukaan matkaa Meguroon olikin 4 km ja jossain vaiheessa Meguron kyltit vaihtuivatkin Roppongin kylteiksi. Roppongiin päästyämme olimme kävelleet jo hyvän matkaa, joten päätimme kokeilla Tokion metroa. Metrolla pääsimme hieman tutummalle alueelle, ja ennen paluuta ryokaniin kävimme vielä syömässä. Illalla varmaan testataan jokin Chidori-chon ravintoloista.

Kertaanpa tässä vielä hieman takaperin paikkoja, jossa viikon aikana ollaan käyty. Puistoja on nyt tullut nähtyä oikeastaan jokaisena päivänä. Tiistaina kävimme Shinjukussa, jossa Jani osti itselleen kameran.  Kamera ei ollut vielä käyttövalmis Shijukun puistossa, joten otimme keskiviikon suunnitelmaan käydä Yoyogin puistossa, josta sitten jatkoimme Harajukun läpi Shibuyaan. Illalla näimme paria jo vuoden Japanissa ollutta suomalaista, ja kävimme syömässä ja juomassa izakayassa (yleisnimistys japanilaisille juomapaikoille joissa myös tarjotaan syötävää). Menulta tuli valittua nomihoudai (juo niin paljon kuin jaksat), jossa juotavaa saa tilata tiettynä aikavälinä lisää sitä mukaan, kun lasi tyhjenee. Mukana tuli myös setti, johon kuului erilaisia ruokalajeja salaatista takoyakiin (grillattu taikinapallo jonka sisällä mustekalaa). Nomihoudain päätyttyä hyvästelimme takaisin Sendaille lähtevät ja jatkoimme itse takaisin ryokaniin. Kamatan asemalla huomasimmekin, että olimme juuri ehtineet yön viimeiseen junaan. Siinä sitä kävelemistä vasta olisikin riittänyt. Torstaina vuorossa oli Uenon puisto, jossa kirsikkapuita ja niitä ihailemaan tulleita ihmisiä oli paljon. Sää on nyt viikon aikana pääosin suosinut ulkoilijoita. Vettä ei ole juurikaan tullut, vaikka välillä on luvattukin kuuroja.

Nyt alkaakin sitten Tokio olemaan tältä erää nähty. Huomenna vielä Ginza ja sitten valmistautumaan sunnuntain aikaiseen herätykseen.

Päivitin hieman kuvagalleriaa, joten käykää kurkkaamassa sivupalkin linkistä.

Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Hokkaidolta. Moro!

Ei kommentteja: